Taas tulee hieman jälkijunassa päivitykset mutta parempi myöhään kun ei millonkaan! ;)

Juhannusta oltiin viettämässä tuttuun tapaan isovanhempiemme mökillä, Pudasjärvellä. Säät oli aivan loistavat, ja ulkona tuli oltua tosi paljon. Aurinkoa ottaen, uiden, saunoen ja syöden :)

Sitten sunnuntaina ajeltiin päivällä kotiin, ja illalla menin Pikun kanssa shelttien agility-vuorolle treenaamaan. Meiju ja Tuulikki tekivät koiriensa kanssa rataa kentällä, minä taas raahasin esteitä nurmialueelle. Tein siihen helpohkoja hyppy putkeen hyppy hyppy sarjoja rimat maassa,  paljon erilaisia, kuitenkin melko suoraviivaisia mutta kännöksiäkin oli. Tämä oli Pikun toinen "treenikerta" agissa fiksupentukurssin esteisiin tutustumista lukuunottamatta, ja ei kyllä siltä vaikuttanut!?!

Nami kuppi oli "radan" päässä ja Piku meni niin innokkaasti kokoajan! Reenattiin siinä sitten vajaa tunti, kuitenkin noin vartin tauoilla.

Sitten eilen illalla sain jälleen päähänpiston lähtä reenaamaan kakaran kanssa tokoa! Takapihaa kauemmas en kuitenkaan mennyt.

Sivulletulo alkaa olla jo tosi hieno, mutta vaatii kuitenkin vielä käsimerkin ja pientä ohjausta.

Seuraaminen on myös tosi hienoa! Katsekontakti pysyy  jo pitkiäkin pätkiä <3 Lähdössä tarvii yleensä kaksoiskäskyn ja käsimerkin mutta muuten onnistuu tosi hienosti. Yhdistin seuraamisen myös rally tokoon ja tein pienen radan pihallemme. Siitä joku päivä enemmän kun aattelin videoida sen :)

Paikalla olo on perfekto! Ei mitään ongelmaa ja koira reilun 7 kuukautta! :) Häiriöiden kanssa sujuu aivan yhtä hienosti kun ilmankin. Pysyy paikalla niin kauan, kunnes menen vapauttamaan.

Ilmeisesti joku tokokärpänen puraissut ;) Tässä pitkähkön "agitauon" aikana oon sitte innostunu tästä lajista. Pikun kanssa aletaan sitä varmasti harrastamaan paljonkin, MUTTA agilityä vieläkin enemmän :) Se on se ykköslaji ja tokoa sitten siinä sivussa, mutta kisaamaankin ois tarkoitus joskus mennä. Aika näyttää ;)

Nyt tässä lähipäivinä pitäis käyä Nitaaki kattomassa , kuulemma pojilla jo silmätki aukeilleet <3