Nyt on lomahäslingit ja juoksut sun muut ohi ja päästään taas agiliitelemään ja muitakin harrastuksia harrastelemaan. Kävimme viime viikolla tampereella tuttujemme luona reissussa, Nita oli sen aikaa Maarit-kasvattajalla hoidossa.

Sivupalkkiin lisäsin kalenterin, jossa tummennetut vain varmoja ja muut suunitelmia :) Nyt on sitten se meidänkin aika aloittaa agilitykisaaminen virallisesti, eli ilmoittauduin okk:n elokuun agilitykilpailuihin! Siellä meillä on neljä starttia, viikonloppukisat siis tiedossa. Mitään nollaa en sieltä lähde hakemaan vaan enemmänkin  leikkimielellä kokemusta  ja varmuutta kisata :) Hyvin on vielä aikaa treenailla, kaikki muut esteet menevät hyvin paitsi keinussa vauhti vielä aika hidasta.

Muutamissa mätsäreissäkin olisi tarkoitus pyörähdellä tulevana viikonloppuna. Seuraava näyttely on näiltä näkymin vasta tammikuussa, eli sinnekkin on vielä aikaa.

Ilmoittauduin myös koirahieronta kurssille, johon jo aikaisemmin olin menossa mutta vähäisen osaanottajamäärän vuoksi peruttiin. Toivottavasti nyt siis osallistujia olisi tarpeeksi :)

Tänään illalla tein Nitalle pari aktivointi "temppua":

Ensimmäisenä laitoin ison muoviastian täyteen paperin silppua, jonne piiloitin pieniä nakinpaloja. Sitten vasta päästin Nitan huoneeseen ja annoin käskyn "etsi", älysi heti idean ja kuono pyörí astiassa, kaikki nakinpalat löytyi tuota pikaa.

Toinen temppu vaati vähän enemmän päänvaivaa Nitalta, laitoin kolme muovimukia rinnakkain, ja piilotin keskimmäiseen nakinpaloja. Jälleen päästin Nitan huoneeseen ja käskin etsimään. Haisteli vaan kaikki mukit läpi ja hoksasi että keskimmäisessä jotain on, mutta siinäpä pulma miten nakit saa pois. Vähän ajan päästä alkoi työntämään mukia ja monien yritysten jälkeen sai sen kaadettua.

1244205731_img-d41d8cd98f00b204e9800998e